Posts Tagged: instrumental

18
Nov 09

/

3/5

Lakeus

Lakeus

Lakeus
A Bright Darkness
Aava Records

How many frames per second can the human eye see?

Lakeus-nimen takaa paljastuva Tero Heikkinen on ennen esikoislevynsä julkaisua säveltänyt musiikkia muun muassa mainos-, dokumentti- ja elokuvatuotantoihin. Ei siis ihme, että aikaisempi työhistoria kuuluu vahvasti hänen A Bright Darkness -debyytillään.

Heikkinen hallitsee äänikuvien maalailun. A Bright Darkness onkin hyvin visuaalinen levy ja vastaanottajan tehtäväksi jää muodostaa haluamansa maisema. Albumilla on vahva side Dntel-tyyliseen elektroakustiseen ja hidastempoiseen soljuntaan. Kirkkaan sähkösoundin ylivoimaa tasapainottaa akustisen kitaran lisäksi harmonisesti soivat viulut. Parhaiten koneen ja orgaanisen materian liitto toimii Happy, Not Sad sekä Southern Delta -kappaleissa.

Laulu on instrumentti, jota käytetään harvakseltaan. Kappaleista yli puolet on instrumentaaleja, mikä sopii myös teemaan. Heleä-ääninen Sarah Bowen-Walsh sekä Passing Time -kappaleella laulava Nuppu Stenros vastaavat Happy, Not Sadia lukuun ottamatta myös sanoituksista. Niiden osuus tuntuu kuitenkin jäävän sivujuonteeksi – tueksi niille, joille albumin välittämät kuvat eivät piirry riittävän tarkasti.

Siteeraamisen arvoista:

“..killing the silence without a sound”

www.lakeusmusic.com