Kurt Vile
Smoke Ring For My Halo
Matador
I got runner ups
Kiitollisuudenvelkani syveni taas hieman, kun kuuntelin Kurt Vilen uusinta levyä. Maaliskuun alussa Matador-levymerkillä julkaistu Smoke Ring For My Halo on Vilen neljäs studioalbumi ja tähänastisista ehdottomasti kirkkain.
Smoke Ring For My Halo on sekoittunutta lo-fi-popia, folkia, indie-rockia sekä 70-80-luvun juurevaa rockia. Ainakin. Yhtä ainoaa vallitsevaa tyyliä on mahdoton määrittää. Vilellä onkin hämmästyttävä kyky tuottaa lempeää kitaravetoista rockia, jossa tyylilajit vaihtuvat lennosta, säilyttäen silti eheän tunnelman.
Akustisen kitaran sointi on lempeää ja Vilen alakuloinen ääni hypnotisoiva. Pienellä raaputuksella philadelphialaisen laulaja-kitaristin kaihon yhdistää Bod Dylaniin, Tom Pettyyn tai Bruce Springsteeniin. Analogia on ilmeinen, mutta lopulta harhaanjohtava, sillä Vile ei tyydy vain esikuviensa kopiointiin.
Avausraita In My Baby’s Arms huokuu lämpöä, ”There’s been but one true love, In my baby’s arms, in my baby’s arms”. Vile tuntuu myös tietävän miten kuulija koukutetaan, melodinen Runner Ups jää huomaamatta soimaan toistolla soittimeen. Yhtä luontevasti levy löytää uusia muotoja loppupäässä, jossa muun muassa In My Time sekä country-vaikutteinen Peeping Tomboy tuovat esille Vilen omintakeisen kyvyn yhdistää eri tyylejä.
Vilen tekstit ovat avoimen herkkiä ja toisinaan hämmentäviä. Se, mitä mies haluaa sanoa, ei välttämättä aukea ensikuuntelulla. Vile tietää, että taiteilijan ei tarvitse tarkentaa sanomisiaan, vastuu tulkinnasta jää vastaanottajalle. Smoke Ring For My Halo on hämmentävä albumi.
Siteeraamisen arvoista:
“you shoulda been an actress, you were so domineering
take two white gold earrings for your troubles now”
