Posts Tagged: electro

01
Feb 10

/

3/5

Husky Rescue

Husky Rescue

Husky Rescue
Ship of Light
Catskills / Sony Music

Veri kiertää taas

Husky Rescuen edellisen levyn julkaisusta ehti kulua kolme vuotta. Aika on tuntunut pitkältä ja Reeta Vestmanin (o.s. Korhola) heleän huuruista ääntä ennätti tulla ikävä. Tammikuun lopulla ilmestynyt yhtyeen kolmas studioalbumi Ship of Light kuulostaa oletetulta – talvi jatkuu.

Tällä kertaa bändin nokkamiehen Marko Nybergin käsistä on lähtenyt trimmimpi koirapelastuspartio. Soundimaailma on sama tuttu, mutta tahti astetta tiheämpi. Siinä missä vuonna 2007 ilmestynyt Ghost Is Not Real seisoskeli unenomaisessa satumaailmassa, on Ship of Light edeltäjäänsä reipashenkisempi. Melodinen länkkäri-synapop yhdistettynä Vestmanin kuiskaavaan lauluun luovat arktisen äänimaiseman, jota on miellyttävä kuunnella. Lisävirtaa tuottavat korostetusti soivat rummut, jotka rakentavat levylle määrätietoisen, kappaleita ajoittain kiihtyvästi eteenpäin kuljettavan rytmin. Yhdistelmä toimii esimerkillisesti They Are Comingilla.

Vaikka Ship of Light on kakkosalbumia monipuolisempi, alkaa kappaleiden samankaltaisuus puuduttaa loppua kohden. Materiaalin live-toimivuuden voi kuitenkin tarkistaa helmikuussa kuuden paikkakunnan kattavalla minikiertueella, minkä jälkeen Huskyt suuntaa Euroopan klubeille.

Siteeraamisen arvoista:

”Can’t get too close to you, ain’t gonna try. You’re not the one for me, don’t wanna lie”

www.myspace.com/huskyrescue


27
Nov 09

/

4/5

Kent

kent

Kent
Röd
RCA

Idioter

Det är Hyltinge kyrkas kyrkokör som inleder Kents åttonde album Röd, med låten 18:29-4. Det politiska budskapet har förhoppningsvis nått fram. Överlag känns det som om samhällsfenomenen står allt starkare i fokus på Röd. I skivomslaget hittas bland annat änglar försedda med KKK-huvor samtidigt som ilska, sorg och besvikelse fungerar som genomgående teman. Sverige som land nämns nästan ett tröttsamt antal gånger.

Tillbaka till samtiden inledde elektroinriktningen 2007, som fortfarande sitter i och dominerar. Sveriges största rockband tar ett kliv ifrån gitarrerna och tror på starkt på maskinerna. Förnöjsamt upptäcker vi dock att Joakim Berg sjunger mer än någonsin, artikulerar flitigt och använder sin röst maximalt. Resultatet innehåller allt från nästan pinsamma inslag av schlager till toner från dansgolvet på 80-tals diskoteket.

5 mars uppträder orkestern på Hartwall Arenan i Helsingfors.

Värt att citera:

”Jag vaknar i en sal på ett skuggigt sjukhus står en kvinna vid min säng som blekt sina tänder en grad för hårt.”

www.kent.nu


18
Nov 09

/

3/5

Lakeus

Lakeus

Lakeus
A Bright Darkness
Aava Records

How many frames per second can the human eye see?

Lakeus-nimen takaa paljastuva Tero Heikkinen on ennen esikoislevynsä julkaisua säveltänyt musiikkia muun muassa mainos-, dokumentti- ja elokuvatuotantoihin. Ei siis ihme, että aikaisempi työhistoria kuuluu vahvasti hänen A Bright Darkness -debyytillään.

Heikkinen hallitsee äänikuvien maalailun. A Bright Darkness onkin hyvin visuaalinen levy ja vastaanottajan tehtäväksi jää muodostaa haluamansa maisema. Albumilla on vahva side Dntel-tyyliseen elektroakustiseen ja hidastempoiseen soljuntaan. Kirkkaan sähkösoundin ylivoimaa tasapainottaa akustisen kitaran lisäksi harmonisesti soivat viulut. Parhaiten koneen ja orgaanisen materian liitto toimii Happy, Not Sad sekä Southern Delta -kappaleissa.

Laulu on instrumentti, jota käytetään harvakseltaan. Kappaleista yli puolet on instrumentaaleja, mikä sopii myös teemaan. Heleä-ääninen Sarah Bowen-Walsh sekä Passing Time -kappaleella laulava Nuppu Stenros vastaavat Happy, Not Sadia lukuun ottamatta myös sanoituksista. Niiden osuus tuntuu kuitenkin jäävän sivujuonteeksi – tueksi niille, joille albumin välittämät kuvat eivät piirry riittävän tarkasti.

Siteeraamisen arvoista:

“..killing the silence without a sound”

www.lakeusmusic.com