
Lapko
A New Bohemia
Fullsteam
Täyteen varatut paristot
Tutustuin ensimmäistä kertaa Lapkon musiikkiin heidän Helsingin keikallaan maaliskuun lopulla. Harjavaltalaisyhtye oli siihen asti kuulunut siihen bändiryväkseen, joiden tuotantoon en jostain syystä ollut perehtynyt. Asia tuli korjattua siltä reilun tunnin seisomalta lähes täyteen ahdetulla Tavastialla.
Pääosin uuden albumin, A New Bohemian, kappaleista koostunut keikkasetti oli energisyydessään omaa luokkaansa. Kolmikon livelataus toi mieleen Disco Ensemblen intensiteetin ja raivon. Länsirannikolla osataan.
Sama lataus kuuluu myös levyllä, ja kokonaisuutena A New Bohemia on vaihtoehtorockia soittavan trion paras. New Yorkissa, tuottaja D. James Goodwinin opeissa nauhoitettu ja tuotettu levy ryöppyää epätavallisen paljon energiaa. Muun muassa Norah Jonesia tuottanut Goodwin on kuitenkin huolehtinut, että kyseiset virrat kohdistuvat oikeisiin asioihin.
Laulaja-kitaristi Ville Maljan omintakeisen ja dramaattisen laulutyylin vertaukset Brian Molkoon on epiteetti, jolta ei levyä kuunnellessa voi välttyä. Maljan ääni on myös se sitova voima, mikä lähentää A New Bohemian ääripäitä. Alun massiiviset I Don’t Even Kill ja King & Queen räjähtävät odottamattomasti silmille, kun taas sinkku I Shot The Sheriff on levyn tarttuvin kappale pitäen samalla yllä yhtyeen nimilainausperinnettä. Kaikkiaan kokemus on ravisuttava, vaikka loppupuolella sormenpäitä alkaa pistelemään merkkinä puutumisesta.
siteeraamisen arvoista:
“I don’t even cry so hard that someone could hear”

